26.11.2014

Piilevä kiusaa edelleen kalastajia

Piilevä kiusaa edelleen kalastajia
Vesijärvellä esiintyy edelleen poikkeuksellisen laajasti piilevää.

Piilevät haittaavat kalastusta

Marraskuun alkupuolella Vesijärvelle ilmestyneet piileväkukinnot eivät ota laantuakseen. Tällä hetkellä kukintoja esiintyy runsaasti miltei joka puolella järveä. Aiempina syksyinä runsaita piileväkukintoja on esiintynyt lähinnä Kajaanselällä ja syy tämän syksyiseen laajaan ilmiöön on mysteeri.

Piilevät eivät ole myrkyllisiä, mutta haittaavat pahasti muun kalastuksen lisäksi myös hoitokalastusta. Riskinä on, että järven hoidon mukaisiin tavoitteisiin ei päästä.

- Paimelanlahdella tilanne oli parempi ja siellä hoitokalastusnuottaukset saatiin toteutettua suunnitelmien mukaisesti, kertoo vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi Lahden seudun ympäristöpalveluista.

Enonselällä hoitokalastusta urakoiva yrittäjä Ilkka Tonteri on tällä hetkellä joutunut keskeyttämään työt piilevien vuoksi. Kala on myös käynyt heikommin likaantuneisiin pyydyksiin ja nuottausmäärät ovat olleet toivottua huonommat. Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen kalastajat siirtyvät seuraavaksi myös Enonselän puolelle.

- Mikäli kalastus onnistuu, kalan noutomahdollisuudesta tullaan taas tiedottamaan sähköpostiviestein. Noutopaikka Enonselän kalalle on Niemen satamassa, kertoo Kotakorpi.

Hoitokalastuskalaa haluavat voivat edelleen liittyä (ja erota halutessaan) tiedotuslistalle omatoimisesti oheisen linkin kautta: https://groups.google.com/forum/#!forum/hoitokalastuskalat


Lähettäjä
Webmaster
26.11.2014
Viimeksi muokattu
26.11.2014
Jaa