30.04.2018

Talviniitot sujuivat vauhdikkaasti - kesäniittojen suunnittelu käynnistynyt

Vesijärvellä niitettiin talvella pääasiassa järviruokoa 16 hehtaarin alalta.

Vesijärven talviniitot saatiin päätökseen pääsiäisenä. Niittoyrittäjä Risto Kauhalan (Hot Mill Oy) mukaan niitot sujuivat kokonaisuudessaan hyvin ja lumesta ja pakkasista oli vain pientä haittaa.

Niitettyä pinta-alaa kertyi noin 16 ha. Lähes kaikki suunnitellut kohteet saatiin niitettyä. Kilpiäistenpohjan venerannassa niittoa tarvitseva alue pitäisi ennakkoraivata, sillä maatuvalla alueella on jo puustoa ja mättäitä. Talviniiton yksi tavoite on ehkäistä ruovikkoalueiden muuttumista maa-alueiksi. Pitkälle maatuneet alueet ovat kuitenkin jo vaikeasti niitettävissä juuri mättäiden ja puiden vuoksi. Maatuville alueille kasautuu usein myös enemmän lunta kuin jäälle, mikä vaikeuttaa talviniittoa.

Niitetyistä massoista osa meni hyötykäyttöön Rakennus Betoni ja Elementti Oy:lle. Usealla kohteella maanomistajat tai osakaskunnat siirsivät massat muualle kompostoitumaan. Sopivan tiestön puuttuessa massat läjitettiin sovittuihin paikkoihin maalle tai poltettiin.

Talviniitot toteutettiin osana kansainvälistä Leader-rahoitteista Järven kokonaisvaltaisen hoidon kehittäminen – HolaLake -hanketta.

Tutustu myös hankkeen Lohjalla pidettyyn 10.-12.4. pidetyn hanketyöpajan kuulumisiin tästä: ”Holistic Approach in Lake Restoration: Fish management”

Lisätietoja:

vesistöasiantuntija
Mirva Ketola
mirva.ketola(a)vesijarvi.fi
044 973 5137


Lähettäjä
Webmaster
04.05.2018
Viimeksi muokattu
07.05.2018
Jaa