Hoitokalastussaalista jakoon

Ensimmäiset lahnat ja särjet vietiin käsistä

Hoitokalastusta organisoiva Lahden seudun ympäristöpalvelut kokeilee, kiinnostaako saalis kuluttajia. Halukkaat ovat voineet noutaa kaloja pyyntipäivänä Paimelan uimarannalta Hollolasta.

- Kaloja haluavat ovat ilmoittaneet sähköpostinsa minulle ja laitan heille viestiä, koska ja mistä kalaa on saatavilla, kertoo vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi Lahden seudun ympäristöpalveluista.

Kotakorven listalla oli perjantaina vajaat 80 nimeä, ja lista pitenee koko ajan. Kalan hyvä menekki on ollut yllätys.

Viime torstain koko 1500 kilon saalis noudettiin parempiin suihin (kuva Jaana Kärki)

Tällä viikolla on hoitokalastuksessa tauko, koska kalastajat kiertävät ottamassa vesinäytteitä. Matti Kotakorven mukaan kalaa saattaa jatkossa olla noudettavissa muuallakin kuin Paimelassa. 
- Kun kalaa taas tulee, viesti lähtee, jos nimi on listalla. Soittaa minulle ei kannata, enkä ehdi yksittäisiin viesteihin vastata, hän toteaa.

Syksyn hoitokalastukset alkoivat viime viikolla. Tavoitteena on jouluun mennessä nostaa vielä 90 tonnia vähäarvoista kalaa. Hoitokalastusta tekevät ympäristöpalveluiden oma väki ja urakoitsija, joka ei ole syyskalastusta Vesijärvellä vielä aloittanut.

Enonselän sekoitushapetuksesta hyviä tuloksia

Inland Waters -sarjassa julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin Enonselän sekoitushapetuksen vaikutuksia altaan lämpö- ja happioloihin sekä ravinteisiin. Tutkimus on osa Pauliina Salmen väitöskirjatyötä, jota Vesijärvisäätiö on tukenut.

Tulosten mukaan sekoitushapetus parantaa syvänteiden happipitoisuutta Vesijärven Enonselällä. Toisaalta sekoittuminen nostaa viileiden syvänteiden veden lämpötilaa, mikä saattoi vaikuttaa viileää ja hapekasta välivettä etsivien kalojen elintilaan. Syvänteiden ravinnepitoisuudet laskivat erityisesti talvella. Tarkasteltaessa koko vesialtaan ravinnepitoisuuksia, eroja sekoitus- ja vertailuvuosien välillä ei kuitenkaan havaittu. 
- Ravinnetulokset ovat lupaavia, mutta osoittavat, että ravinteiden käyttäytymistä Enonselällä täytyy vielä tutkia, toteaa Pauliina Salmi.

Lue lisää tästä.

Lisätietoja: pauliina.u.m.salmi@jyu.fi


Voitot noudettavissa säätiöltä

Kävikö Vesijärvi-arpajaisissa tuuri?

Vesijärvisäätiön kesäarpajaisten voittajat arvottiin Lahden pääpoliisiasemalla 2.10. Päävoitto, Brädin tai Heidi Pakarisen yksityiskonsertin voitti henkilö, joka haluaa pysyä tuntemattomana ja lahjoittaa konsertin hyvään tarkoitukseen. Kohde ja tilaisuus selviävät piakkoin, joten jännitystä vielä riittää!

Tavarapalkinnot voi noutaa Vesijärvisäätiön toimistosta Askonkatu 9 C 2 krs joulukuun 8 päivään asti. Olemme paikalla maanantaista perjantaihin klo 10-15 tai sopimuksen mukaan, puh. 044 3132014.

Voittolista on ohessa.

Vesijärvisäätiö kiittää kaikkia palkinnon lahjoittajia, arvan ostajia ja niitä lukuisia henkilöitä, jotka talkoohengessä myivät arpoja.

Syksyn satoa:

Sorsajahti Laitialassa

Suomen riistakeskuksen Laitialan toimipiste järjesti 24. syyskuuta vierasjahdin Vesijärven hyväksi. Sorsastuksen riistakeskuksen kosteikoilla kruunasi riistaillallinen. Monet kiitokset Suomen riistakeskukselle ja tapahtumaan osallistuneille. Illan tuotto oli 4500 euroa Vesijärven hyväksi.

Sorsat viihtyvät Laitialan kosteikoilla (kuva Suomen riistakeskus)

 

Launeen koululla Vesijärvi-päivä

Launeen koulu vietti lauantaista työpäiväänsä Vesijärvi-aiheisena. Teemaa toteutettiin niin järven rannalla rastipisteissä kuin koululla oppilaiden kokoamissa näyttelyissä. Päivän aikana koululla toimineen Cafe Kajaanselän tuotto, peräti 1132,95 euroa lahjoitettiin Vesijärven hyväksi. Tämän myötä Launeen koulusta tuli Vesku-diplomi –tukija.

Lue tästä juttu "Vesijärvi oli päivänsä ansainnut!

Ravintoverkko

Vesijärven ravintoverkko (kuva Jussi Räsänen)

 

Kanervan päiväkoti Vesijärven asialla

Lahtelainen Päiväkoti Kanerva on tämän vuoden aikana osallistunut Vihreä Lippu –ohjelmaan, jonka aiheena on vesi. Päiväkoti järjesti Kanervan perheille Vesijärvi-kävelyn teemalla "Kävellen kuntoon". Kävelyreitti kulki Pikku-Veskun ympäri ja kävelyn jälkeen perheet lahjoittivat haluamansa summan Vesijärven kunnostusta varten. Lisäksi päiväkoti myi lasten maalaamasta kankaasta tehtyjä kasseja Vesijärven hyväksi. Keräykset tuottivat 223,10 euroa.

Haaste muille päiväkodeille

Sokerina pohjalla Kanervan päiväkoti haastoi muut Lahden läntisen alueen päiväkodit mukaan Vesijärvityöhön haluamallaan tavalla.

 

Vesijärvi kiittää!

Vesku-diplomi kiinnostaa yrityksiä

Vesijärvisäätiön yritystukipaketit, Ahti, Vellamo, ja Vesku-diplomi, ovat saaneet myönteisen vastaanoton.

Vesku-diplomiin on oikeutettu yritys tai yhteisö, joka lahjoittaa Vesijärven hyväksi 1000 euroa. Säätiö käyttää varat Vesijärven ja Lahden seudun pienjärvien tilan seurantaan ja kunnostukseen ja niistä tiedottamiseen.
Alla uudet Vesku-diplomi yritykset (klikkaamalla yrityksen nimeä, voit lukea lisää):

Lem-Kem Oy

X Partner Lahti

Kanava-Golf Vääksy

Hollolan Viilu ja Laminaatti Oy

Launeen koulu

Tapahtumakalenteri veteen liittyville tilaisuuksille

Suunnitteletko Vesijärveen tai Lahden seudun muihin järviin liittyvää tapahtumaa, tilaisuutta tai teemapäivää?
Ilmoita siitä meille Puhdas Vesijärvi -internet-sivujen etusivun kautta täyttämällä oheisen lomakkeen, niin saat tapahtumallesi etusivun paikan!

DNA
Koiviston Auto
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö | Askonkatu 9 C | 15100 Lahti