Valokuva:Lasse Tuominen

Medialle

19.6.2018

Vesijärven petokalarahasto istutti taimenia

Vesijärveen istutettiin reilu viikko sitten 3700 taimenta. Istutus on alkuvuodesta järjestäytyneen Vesijärven petokalarahaston ensimmäinen.

Vaaniasta ja Messilästä järveen lasketut taimenet olivat 2-vuotiaita ja keskipituudeltaan 26 cm, eli normaalia selvästi suurempia. Lakisääteisen alamitan (50 cm) ne saavuttavat normaalisti toisen kasvukauden aikana, tässä tapauksessa vuoden 2019 aikana. Istutustoiminta on kuitenkin ollut jatkuvaa viime vuosina, joten myös pyydettävän kokoista kalaa järvessä on jatkuvasti. Nyt istutetut taimenet alkavat saalistamaan kuoretta ravinnokseen, jolloin niillä on heti vesienhoidollista merkitystä, koska kuorekanta Vesijärvellä on tiheä.
Taimenet toimitti kilpailutuksen perusteella Savon Taimen Oy.

- Petokalarahaston toiminnan tavoitteena on vesialueen omistajien ja kalastajien yhteistyö. Yhteisostoilla ja Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön tuella saadaan varmasti enemmän vastinetta rahoille Vesijärven hyväksi, toteaa rahaston neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Puujalka.

Tänä vuonna petokalarahasto istuttaa vielä kuhaa Kajaan- ja Komonselälle, sekä ankeriasta, jotka istutetaan Enon- ja Kajaanselälle. Istutukset jakautuvat tänä vuonna sen mukaisesti, miltä alueilta rahoitukseen on osallistuttu.

Vesijärven osakaskunnat ovat lähteneet hienosti rahoitukseen mukaan ja sen ansiosta rahaston kokonaisbudjetti on tälle vuodelle 30 000 euroa, josta taimenistutuksiin kului kolmannes. Vesijärven käyttö- ja hoitosuunnitelman mukaisen tason saavuttaminen petokalaistutuksissa edellyttäisi noin kaksinkertaista budjettia tähän vuoteen verrattuna, mikä on hyvä tavoite tuleville vuosille.

- Kaikki osakaskunnat eivät vielä ehtineet tehdä päätöstään osallistumisesta petokalarahaston toimintaan tänä vuonna. Saadun palautteen perusteella on kuitenkin syytä olettaa, että vuonna 2019 käytössämme on suurempi istutusbudjetti, uskoo Pekka Puujalka.

Vesijärven petokalarahasto on Vesijärven oma juttu ja jatkossa osa uutta Salpausselän kalatalousaleen käyttö- ja hoitosuunnitelmaa. Petokalarahaston tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja koordinoida Vesijärven petokalaistutuksia. 
Rahaston istutukset suunnittelee neuvottelukunta, johon kuuluvat rahastonhoitaja, kalastusalueen isännöitsijä, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön edustaja, Vesijärvellä toimiva kaupallinen kalastaja, osakaskuntien edustajat viideltä Vesijärven selkäalueelta sekä kaksi virkistyskalastusseurojen edustajaa. Petokalarahaston neuvottelukunnan tekemät istutusehdotukset käsittelee ja hyväksyy Vesijärven kalastusalueen hallitus ja v. 2019 alkaen uuden Salpausselkä kalatalousalueen hallitus.

Kuvia: 

Istutettava taimen
Taimenenistutusta Messilässä
Taimenenistutusta Vaaniassa

Video istutuksesta


Lisätiedot:

Pekka Puujalka
Vesijärven petokalarahaston neuvottelukunnan puheenjohtaja
vaaniankartano@gmail.com
puh. 050 5522607

 

Vesijärvisäätiön viestintä 
irma.peltola@vesijarvi.fi
puh. 040 5144 958