Upilanojan kemiallinen puhdistus käyntiin

Hollolan Upilanojan kemialliseen annostelijaan ladattiin heinäkuun lopussa ferrisulfaattia, jolla pyritään tehostamaan fosforin saostumista ojan vedestä. Paikallisia aktiiveja tuli auttamaan levittimen kuntoon laitossa ja jatkossa he myös seuraavat kemikaalin riittävyyttä.

Altaiden penkereisiin on kesän aikana ilmestynyt ilahduttava määrä rantakasveja. Kasvit käyttävät altaiden ravinteita hyväkseen ja sitovat juurillaan penkat paremmin paikalleen. Näin altaiden toiminta tehostuu entisestään eivätkä runsaat sateet vaurioita rakenteita.

Ojasta otettiin vesinäytteet ennen altaiden rakentamista sekä rakentamisen jälkeen, kun vesi oli ehtinyt tasaantua. Näiden näytteiden avulla voidaan tarkastella laskeutusaltaiden vaikutusta veden laatuun ilman kemikaalin vaikutusta.

 Vertaamalla ennen kemikaalikäsittelyn aloittamista otettuja näytteitä myöhemmin otettaviin näytteisiin voidaan vastaavasti päätellä kemikaalin ja altaiden yhteisvaikutusta veden laatuun. Upilanojan saostuskoe tehdään yhteistyössä Kemiran kanssa ja se on osa Melli-hanketta.

 Ferrisulfaattia Upilassa (Johanna Penttilä).

Vesistökunnostajat kokoontuvat Lahteen

Valtakunnallinen vesistökunnostusverkoston seminaari pidetään ensi viikolla Lahden Sibeliustalolla. Kolmipäiväinen tapahtuma kokoaa toista sataa vesistökunnostajaa, -tutkijaa, virkamiestä ja ylipäänsä vesistöjen tilasta kiinnostunutta kuulemaan uutta tietoa kunnostuksista sekä vaihtamaan ajatuksia.

Seminaari alkaa keskiviikkona 14.8. eurooppalaisen virtavesitutkimushanke RESTOREn loppuseminaarilla, joka on englanninkielinen. Torstaina tutustutaan kunnostuskohteisiin maastossa, mm. Hammonjoen kalataloudelliseen kunnostukseen ja yllämainittuun Hollolan Upilanojan kemiallisen kunnostukseen. Iltatilaisuudessa palkitaan Vuoden vesistökunnostaja. Perjantaina ovat vuorossa kunnostusseminaari ja työpajat Sibeliustalolla. Sibeliustalolla on myös vesistökunnostusnäyttely.

Seminaarin järjestää Suomen ympäristökeskus SYKE yhteistyössä Vesijärvisäätiön kanssa.

Kummius kiinnostaa

Vesijärvisäätiön katuvarainhankkijat toivat toista kesää Vesijärven kummiasiaa tutuksi lahtelaisille. Kesän aikana uusia Vesijärven kummeja rekisteröityi reilut sata. Kummit tukevat Vesijärven hyväksi tehtävää työtä vähintään 30 euroilla vuosittain. Kummikampanja jatkuu Puhdas Vesijärvi internet-sivuilla, jossa voi liittyä kummien iloiseen joukkoon. Lue lisää!

Vesku ja pala taivasta -näytelmä sai kiitosta

Lasten musiikkinäytelmä "Vesku ja pala taivasta" -esitystä kiitettiin värikkääksi, energiseksi ja päivän piristykseksi. Näytelmällä oli 15 esityspäivää ja sen näki reilut 750 katsojaa.

"Vesku ja pala taivasta" -näytelmässä seurattiin ala-asteikäisten poikien elämää Vesijärven laitamilla. Käsikirjoittaja-ohjaaja Tero Porali halusi tuoda lapsille suunnattua teatteria uusille sukupolville koettavaksi. Näyttelijät olivat Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutin opiskelijoita.

Vesku ja pala taivasta -käsikirjoitus voitti vuonna 2012 Etelä-Suomen Sanomien ja Vesijärvisäätiön näytelmäkirjoituskilpailun. Näytelmä toteutettiin yhteistyössä Päijät-Hämeen koulutuskonsernin ja Etelä-Suomen Sanomien kanssa. Tuotantoa tuki Päijät-Hämeen liitto maakunnan kehittämisrahasta. Hartwall tarjosi puffettiin vedet.

 Kiitokset koko porukalle, erityisesti loistaville esiintyjille!

Pyöräilijät tempaisevat lähiruoan ja Vesijärven puolesta 9.8.

Lähiruokapyöräily starttaa Lahden satamasta perjantaina 9.8. klo 8.15. Pyöräilijäruuhkaa on odotettavissa, sillä ilmoittautuneita on noin 90!

Reitti kulkee satamasta rantatietä Hollolan kirkolle, siitä Lahdenpohjaan Valosen hunajatilalle ja edelleen Asikkalan Viitailaan Kolilan lypsykarjatilalle. Seuraava stoppi on Päijännetalo Vääksyssä ja Anianpellon markkinoiden ohjelmalava. Vääksystä siirrytään laivalla takaisin Lahteen.

Pitkin matkaa nautitaan lähiruokaa, mm. Päijännetalon parkkipaikalla fillaristit pääsevät maistamaan särkiburgereita, joita ovat paikalle tuoneet Koulutuskeskus Salpaus ja Vesijärvisäätiön Järvi hoi! hanke.

Yhteistyössä Kasvua Hämeessä -hankkeen kanssa MTK Häme, Vesijärvisäätiö ja Järvi hoi -hanke, HAMK, Maa- ja kotitalousnaiset.  Lue lisää! 

Kalastusalue järjestää nuorisotapahtumia

Vesijärven kalastusalue järjestää lapsille, nuorille, lapsiperheille ja paikallisten osakaskuntien edustajille kalatapahtumia kolmena elokuisena lauantaina klo 9-13.

Tervetuloa paikalle: 17.8. Hollolan Kotomäen uimaranta
                                     24.8. Lahden Pikku Vesijärvi
                                     31.8. Vääksyn Kanavalahden vierasvenesatama Vesijärven puolella

Tapahtuman aiheita ovat: onkiminen, kalojen tunnistus ja "sisukset", kalan käsittely ja vähempiarvoisten kalojen hyötykäyttö. Lisäksi esitellään kalastajan solmut ja siimat. Esillä ja jaossa on esitteitä, alan kirjoja ja Saija Särki -värityskirjaa.

Ilmoittaudu ennakkoon Veikko Karinkanta, puh. 040 7400348, Hollolaan ke 14.8. mennessä, Lahteen ke 21.8. mennessä ja Vääksyyn ke 28.8. mennessä.

Tapahtumiin on vapaa pääsy. Tervetuloa! 

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö | Askonkatu 9 C | 15100 Lahti