Superdieetin päätös, plussat ja miinukset!

0 Shares
Luvassa kuvamateriaalia, joka saattaa järkyttää herkimpiä katsojia. 
Pari solariumkertaa olisi siis voinut olla kova sana ennen bikinikuvia helmikuussa, mutta menkööt 😉
Kuuden viikon Superdieetti on nyt ohi! Kasvot on peitetty, sillä tämä kuva lähti myös Fitfarmille, mutta minä se oon 🙂 Painonpudotustavoitehan oli kuudelle viikolle -5kg, se ei toteutunut, mutta mittanauha ja peilikuva kertoo että läskiä paloi juuri sieltä mistä pitikin! Vyötäröltä lähti kuudessa viikossa -6cm ja kiloja karisi -3.5kg, oon tyytyväinen! Mutta eniten iloa tuottaa oikean ateriarytmin löytyminen, kasvisten ja marjojen kulutuksen roima kasvu ja muutos omassa olossa. Olo on paljon energisempi ja reippaampi kuin kuusi viikkoa sitten, vaikka Sisu-vauva valvottaa -jos mahdollista- vieläkin enemmän öisin 🙂 Iho on paremmassa kunnossa, samoin hiukset ja kynnet. Ja bonuksena, kokeilin dieetin puolessa välissä tavoitefarkkujani ja ne menivät päälle niin helposti että otin kaapista vieläkin pienemmät tavoitteeksi, ja nyt nekin mahtuivat päälle!!
Vedin Superdieetin miesten ohjelmalla ja tämä muutos on saatu aikaan yksinomaan ruokavaliota noudattamalla. Kahden pienen lapsen kanssa jokapäiväisten treenien sovittaminen päivään tuntui liian hankalalta. Siispä teille kaikille, jotka mietitte saako tuloksia pelkällä ruokavaliolla niin kyllä saa! Ottamalla treenit osaksi ohjelmaa, olisin varmasti kuudessa viikossa päässyt vieläkin parempiin tuloksiin. Treeniohjeet olivat hyvät, ja otinkin ne talteen yhdessä dieettiohjeiden kanssa myöhempää käyttöä varten. Mieheni, joka lupautui dieettikaverikseni aluksi lähinnä vertaistuki- mielessä, karisti kiloja kuudessa viikossa -5.3kg!
Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Kaikilla Superdieetti ei tehoa, ainakaan kuudessa viikossa. On turhauttavaa, kun noudattaa ohjeita ja treenejä pilkulleen, eikä mitään muutosta tapahdu. Näitäkin oli Facebook- ryhmässämme useita. Naisilla dieetti voi vaikuttaa hormoonitoimintaan. Useilla esiintyi varsinkin dieetin viimeisillä viikoilla tiputteluvuotoa, vaihdevuosioireita tai kuukautiset jäivät kokonaan pois. Itse pidän näitä huolestuttavina merkkeinä, ja juuri tuosta syystä lopetin itse dieetin ohjeiden mukaisen noudattamisen viikkoa aiemmin.
Itselläni kuukautiset nimittäin jäivät pois ja kärsin 4-5 viikon tietämillä tosi pahasta yöhikoilusta. Minulla kuukautiset alkoivat siis suoraan 3 viikon kuluttua synnytyksestä ja olivat tähän saakka säännölliset. Koska todella moni muu ryhmässämme valitteli samaa, uskon kuukautisten jääneen pois juuri dieetin takia. Asia korjaantui ottamalla ruokavalioon pari viipaletta Realia ja hiukan riisiä, eli hiilarien määrää nostamalla. En siis noudattanut enää viikon 6 ohjeita, joissa hiilarit oli vedetty todella alas, vaan söin omien tuntemusten mukaan.
Hyvää Superdieetissä on paljon, sehän on selvää, ei se homma muuten pyörisi vuodesta toiseen. Johtuuko kiireestä, liiasta työmäärästä vai mistä, mutta foorumin “asiantuntijoiden” vastaukset varsinkin ravintopuolen kysymyksiin olivat usein todella ylimalkaisia, väheksyviä ja sekavia. Ruokavalio-ohjeissa sekoiltiin, eikä informaatio kulkenut.
Vastaukset kysymyksiin olivat toteavia, mitään ei selitetty. Ja tämä nimenomaan ravinto-puolella, fysio- ja personal trainer- puolella vastauksia oli oikeasti pohdittu ja niistä paistoi ammattitaito. Mieheni kanssa tultiinkin siihen tulokseen, ettei dieettaajia kannata alkaa opettamaan ravintoasioissa toimimaan itsenäisesti, sillä nythän moni dieetin loputtua sortuu tavalla tai toisella syömään väärin ja ostaa taas puolen vuoden päästä itselleen uuden Superdieetti- valmennuksen 😉 Näin se bisness pyörii! Tämä on siis vain oma henkilökohtainen näkemykseni ja kokemukseni asiasta.
Suosittelisinko Superdieettiä? Kyllä, ehdottomasti. Mutta asioita kannattaa kyseenalaistaa ja ottaa selvää miksi ateriat koostetaan tietyllä tavalla, miksi joku ateria syödään ennen treeniä tai sen jälkeen. Kannattaa kysellä ja kysellä kunnes joku selittää, eikä vain totea että tehkää nyt vain niinkuin käsketään ja hymynaama perään 🙂  Kaikella on syynsä ja ne syyt kannattaa selvittää, jotta pystyy jatkossa itse omin avuin koostamaan järkevästi ateriansa. Itse aion jatkossa syödä hedelmiä ja kaiken värisiä kasviksia, myös juureksia jotka dieetillä oli kielletty.
Normaalia ruokaa. Sillä eihän painonpudotus tai normaalipainon ylläpito mitään rakettitiedettä ole, pitää vain syödä vähemmän tai yhtä paljon kuin kuluttaa! Fitfarmin nettivalmennukset ovat loistava keksintö, mutta loistavankin keksinnön voi pilata huonolla asiakaspalvelulla. Foorumin palsta toimivaksi ja vastailemaan asiantuntevat ammattitaitoiset ihmiset niin tyytyväisyys olisi taattu 🙂

Mites te muut Superdieetin läpikäyneet, olitteko kaikin puolin tyytyväisiä vai jäikö jokin asia kaihertamaan?

Leave a Reply

Your email address will not be published.